Uffen ja Islan kuulumisia 2010

14.12.2010 Viime viikonloppuna oli Helsingissä tämän vuoden viimeiset näyttelyt. Lauantaina oli Helsinki Winner ja sunnuntaina Voittaja näyttely. Molemmissa oltiin mukana. Lauantaina tuomarina Belgialainen Jos de Cuyper. Anne esitti Uffen hienosti valioluokassa ja sieltä saatiin luokkavoitto ERI:llä!! Paras uros kehässä Uffe sijoittui kolmanneksi vara-CACIBilla. Hyvä tulos ja arvostelu siis Uffelle. Isla junnuluokassa yhden junnunartun kanssa, molemmille ERI:t ja lopulta Isla voitti luokkansa! Joten Isla sai ekan tittelinsä, Helsinki Junior Winner-2010!!! :) Paras narttu kehässä Isla sijoittui vielä hienosti neljänneksi ja sai sertin! :D


Isla JUN ERI 1 PN 4 SERT, HeJW-2010

Sunnuntaina vuorossa Annukka Paloheimon tuomarointi. Uffe sai hienosti ERI:n ja oli luokkansa kolmas ja sijoittui vielä paras uros kehässä neljänneksi. Kiitos vielä Annelle pojan esittämisestä!! Islan kanssa junnuluokassa oli sunnuntaina viisi muuta narttua. Ja mitään suurempaa menestystä en enää sunnuntailta odottanut. Mutta niinpä Isla sai ERI:n ja kolmesta ERI:n saaneesta junnusta sijoittui ensimmäiseksi! Islalle siis jo toinen titteli, Juniorivoittaja-2010!! Ja paras narttu kehässä Isla sijoittui vielä kolmanneksi ja sai viidennen SERTinsä!! Aivan mahtava päätös tälle vuodelle sekä Islan junnuluokan näyttelyille!! Ensi vuonna siirrytään nuortenluokkaan ja toivotaan paria CACIBia. ;)


Isla JUN ERI 1 PN 3 SERT, JV-2010

31.10.2010 Tänään päästiin ekaa kertaa kokeilemaan mejää Uffen ja Islan kanssa. Uffelle yritin itse tehdä viime kesänä lyhyen verijäljen, muta siitä ei oikein tullut mitään... Eilen siis käytin tekemässä jäljet valmiiksi. Koirat jäi kotiin ja minä ajelin Hinnerjoelle, josta Kaisan kanssa jatkettiin matkaan Kaisan kaverin Sofian mökille. Sofialla on enemmän kokemusta jälkien teosta, joten saatiin tehtyä kunnon jäljet koirille. Sofian koiralle Eetulle ja Uffelle tehtiin vähän pidemmät jäljet kahdella makauksella (kulmalla). Jäljillä oli pituutta enintään 300 m... Islalle ja Primolle tehtiin lyhyemmät jäljet yhdellä makauksella. Lyhyemmät jäljet oli jotain 100-150 m pitkiä. Tänään ajelin siis uudestaan Hinnerjoelle koirien kanssa. Primo pääsi ensimmäisenä omalle jäljelle. Primollekin tämä oli vasta toinen kerta, mutta hienosti poika selvitti jäljen, eteni tosi reippaasti kaadolle (sorkalle) asti. Ja taisi merkata makauksenkin hienosti... Minä kuljin perässä keräten merkkejä pois, joten en kunnolla nähnyt Primon työskentelyä, varsinkin kun pojalla oli vauhtiakin riittävästi. :)

Uffen vuoro oli toisena. Uffe oli aluksi vähän malttamaton, kovasti olisi halunnut jo alkaa tekemään jotain... Tieltä päästiin metsään ja näytin Uffelle alkukohdan ja ohjasin jäljelle. Aluksi näytti menevän tosi hienosti, mutta sitten Uffe alkoi kuuntelemaan tuulta ja kaikkea mahdollista... Koko ajan se pysyi jäjellä. mutta pysyhteli ihmettelemään ääniä tai hajuja. Muutaman kerran Uffe harhautui pois jäljeltä ja onnistuin myös säikäyttämään Uffen, kun Uffe kiersi pienen puun ja liina jäi siihen kiinni ja veti puuta vinoon Uffea kohti... Makaukset Uffe merkitsi selvästi haistelemalla enemmän ja kuopimalla maata. Taisi se merkatakin makauksilla... Ensimmäisen ja varsinkin toisen makauksen jälkeen Uffe oli ilmeiseti jo tottunut metsän ääniin ja se keskittyi jälkeen paremmin ja eteni hienosti. Toisen makauksen jälkeen tuli jo vauhtiakin. :) Kaadolla Uffe haisteli sorkan, johon oli muuten saanut tutustua jo ennen jäljelle lähtöä, mutta ei ollut sen enemäpää kiinnostunut siitä. Poika sai ruokapalkan ja sitten olikin Islan vuoro.

Aluksi oli tarkoitus, että Isla pääsee tutustumaan sorkkaan. Sorkka oli Sofian kädessä ja Sofia oli kyykyssä tien reunalla. No, eihän Isla uskaltanut lähelle mennä vaan alkoi haukkumaan... Minä otin sorkan käteen ja Isla haisteli sitä innoissaan, mutta selvästi vieläkin aristi Sofiaa... Islalla taitaa olla joku toinen mörkökausi menossa, kun eilen iltalenkillä haukahti vastaan tulevalle hölkkääjällekin. Käveltiin sitten jäljen alkuun ja Sofia antoi Islalle namia, sitten vasta Isla tuntui hoksaavan, että se onkin vain kiva ihminen... Seuraavaksi Isla sai "hepulin" ja juoksenteli ympäriinsä... :D Vihdoin päästiin jäljelle ja Isla oli selvästi kiinnostunut veren hajusta, mutta oli vähän epävarmanoloinen, että mitä pitäis tehdä... Ilmeisesti olisi pitänyt ottaa Islan eilen mukaan jälkien tekoon, että se olisi päässyt ensin haistamaan verta ja vaikka leikkimään sillä sienellä, millä jäljet tehtiin... Makaukselle asti Islan meno oli vähän epävarmaa. Mun täytyi olla ihan Islan vieressä, jotta se lähti etenemään. Isla palaili aina välillä takaisin päin ja kävi moikkaamassa Kaisaa ja Sofiaa. Välillä lähti haistelemaan ihan jotain muuta. Makauksen ohi Isla meni aluksi, mutta palasi siihen hienosti itse ja merkitsi sen haistelemalla ja taisi se vähän kaivaakin. Makauksen jälkeen Isla tuntui hoksaavan mistä on kyse ja se eteni ihan kivasti, vaikka huomasi, että se jo alkoi väsymään ja taas kaikki muut kiinnosti enemmän. Kaadolle päästiin kuitenkin hienosti ja ruoka kelpasi hyvin palkaksi. :D Islalle olisi voinut vähän lyhyempikin jälki rittää näin ekaan kertaan, mutta hyvin se näinkin meni. Uffella oli sopivan pituinen jälki, koska se "heräsi" vähän myöhään ja alussa ihmetteli yleisesti kaikkea muuta. Lyhyemmällä jäljellä Uffe ei olisi edes päässyt kunnolla alkuun. Selvästi Uffe ja Isla jäljestivät ihan erilaisilla tavoilla. Uffe otti välillä ilmavainuja ja muutenkin kulki välillä jäljen sivuilla. Isla taas, silloin kun keskittyi, kulki suoraan jäljen päällä nenä tiukasti maassa. Primo näytti myös kukevan suoraan jäljen päällä.

Eetu teki viimeisen jäljen ja vauhdilla tekikin. Alkuun Eetu taisi harhailla vähän, mutta lopussa meni hienosti, vähän ilmavainulla ja oikaisten jäljen reunasta, mutta se on käsittääkseni esim. kokeissa ihan sallittua. Lopuksi tehtiin yhteislenkki. Koirat saivat juosta vapaana viimeisetkin energiat pois. :)

27.10.2010 Islan lonkkakuvien lausunto valmistui kennelliitossa (yllättävän nopeaan...). Tulokseksi tuli C/C. Ei siis paras mahdollinen, mitä vähän arvelinkin, mutta ei sentään ollut tämän huonompi, onneksi! Me olemme nyt muuttaneet kerrostalosta rivitaloon vuokralle. Kaikki on vielä kesken, mutta eipä tarvii enää kulkea rappuja edestakaisin ja oman pienen pihankin saimme! :) TÄSTÄ HÄVISI PIENI PÄTKÄ TEKSTIÄ, JOTA EI VOI SAADA TAKAISIN... :( Tietotekniikka on ihmeellistä...:) (31.10.2010) Mutta kirjoittelen tähän minkä muistan puuttuvan...:

Eli Uffe täytti neljä vuotta 13.10.! Onnea vain Uffelle ja Uffen siskoille Keiralle, Inkalle, Wimmalle ja Sannille!!


Uffe 2 kuukautta____________________Uffe 4 vuotta

Isla kävi terveystutkimuksissa 14.10. Silmät, polvet ja kyynäreet kunnossa. Silmien ja polvien tutkiminen meni tosi hienosti. Nukutuksen jälkeen Isla sai herätyspiikin ja oli jo eläinlääkärissä reippaasti pystyssä, vaikka olikin koko illan väsynyt eikä ihan oma pirteä itsensä. :) Silloin jäätiin odottelemaan lonkkakuvien tuloksia, jotka siis ovatkin jo tulleet... Loppu teksti olikin tallennettu koneelle, onneksi! :)

9.10.2010 Tämän vuoden spanieliliiton päänäyttely oli tänään Hyvinkäällä. Aamulla aikaisin ennen viittä lähdettiin ajamaan ensin kohti Turkua, josta otettiin kyytiin Kaisa ja Primo. Hyvinkäällä saatiin sopivasti häkit pystytettyä ajoissa ennen pentujen alkua. Junnu-uroksissa kehään meni Primo ja Peter, molemmille hienosti ERI:t. Peter voitti luokkansa ja Primo sijoittui toiseksi! Junnuissa myös Keiran poika Johnny sai Erin ja oli hienosti kolmas. Avoimen luokan uroksissa Uffen velipuoli Nooa sai EH:n ja sijoittui kolmanneksi. Valioissa Uffe ja Veiko, molemmille ERI:t. Uffe sijoittui hienosti toiseksi hyvällä arvostelulla. Paras uros kehässä Uffelle ei siis enää tullut sijoitusta, mutta Peter oli hienosti toisiksi paras uros sertin kera!! Onnea Anne! Urokset voitti Nikke (Black Amiikos Yordi Yannick), Onnea Suskulle! Sitten olikin junnunarttujen vuoro, joita oli vain kolme: Isla, Julia ja Islan siskopuoli Mizy. Isla sai juosta ensimmäisenä, niin ei tarvinnut niin keskittyä Islan käytökseen. Ja hienosti Isla menikin. Islalle ja Mizylle ERI:t, Julialle EH. Ja Isla voitti luokkansa!! :) Keira sai valioissa myös ERI:n, muttei sijoitusta. Sally nappasi veteraaniluokssa ERI:n ja voiton! Paras narttu-kisassa Voiton vei Ronja (Cavalriina's Ronja Ragazzi), Onnea Riitta ja Tiina! Ja mun pikku Isla oli toisena sertin kera ja hyvällä arvostelulla!! :D Sally sijoittui neljänneksi. Oli siis hieno näyttelypäivä! Kuvia näyttelystä löytyy täältä.

Tässä vielä Isla ruusukkeineen:

Viikko sitten sunnuntaina meillä oli Mynämäen Aarlahdella kooikeritapaaminen. Vietettiin muutama tunti kooikeri-ihmisten ja koirien kesken syden ja jutellen. :) Käytiin yhteisellä metsälenkillä ja koirat saivat juosta vapaana ja leikkiä keskenään. Islaa en uskaltanut päästää vapaaksi muiden narttuje joukkoon, joten Isla oli hihnassa oikeastaan koko ajan. Uffe sai kulkea vapaana, kun lähes kaikki paikalla olevat koirat olivat narttuja. Uffen lisäksi uroksia oli vain Peter ja Primo ja nämä kolme poikaa tulevat hyvin keskenään toimeen. Islakin pääsi ennen kotiin lähtöä juoksemaan poikien kanssa parkkipaikalle, kun ei ollut muita narttuja lähellä.


Yhteislenkillä_________Knopjen pentuja: Isla, Peter, Sava ja Siri

Lisää kuvia täältä.

23.9.2010 Viime viikonloppuna oltiin koirien kanssa Punkalaitumella kooikereiden syyspäivillä. Perjantaina ohjelmassa oli majoittumista, toisiin tutustumista ja yhteinen iltalenkki. Paikalla oli niin tuttuja kuin uusiakin tuttavuuksia. Suurin osa koirista oli nuoria uroksia, mutta hienosti silti meni viikonloppu ilman suurempia rähinöitä... Islakin taas yllätti hienolla käytöksellä. Kaikki urokset olivat Islan mielestä tosi ihania! :) Ei olis keväällä uskonut, että Isla hyväksyy urokset noin hienosti. Narttuja ja pentuja Isla ei halua liian lähelle, mutta ei se niin haittaa, kun urokset kuitenkin hyväksyy... Toisaalta Julia taisi olla ainut poikkeus, jonka luokse Isla olisi halunnut. Mutta ei uskallettu päästää tyttöjä toistensa lähelle. Majoituttiin samaan huoneeseen Kaisan ja Primon kanssa. Isla ja Primo olivat hyvät kaverit keskenään vaikka eivät montaa kertaa olekaan nähneet. Myös Uffe ja Primo käyttäytyivät hienosti. Pidettiin vain huolta, ettei pojat päässeet liian lähelle toisiaan tai jääneet tuijottamaan toista. Loppu ajasta pojat eivät olleet enää edes huomaavinaan toisiaan...

Lauantaina aamupalan jälkeen aloitettiin agilityn harjoitteleminen, vesisateessa... Sateen vuoksi piti kontakti esteet jättää radalta pois, kun olivat huonossa kunnossa jo muutenkin ja sateen vuoksi liukkaat. Harjoiteltiin siis hyppyradalla. Kouluttajana kilpailevilla koirilla oli Sami Oksa. Kiitos Samille hyvistä treeneistä ja neuvoista! Edelleen mun ohjauksessa on parannettavaa... :) Pitäisi käyttää enemmän vartaloa ohjaamisessa ja myös luottaa koiraan jossain kohdin enemmän ja liikkua itse nopeammin seuraavalle esteelle... Kisaavien jälkeen vuorossa olivat möllit ja tosi möllit. Islan kanssa oltiin tosi möllien ryhmässä, kun ei olla vielä kunnolla harjoiteltua läheskään kaikkia esteitä. Krisse veti meidän harjoitukset, kiitos myös Krisselle! Harjoiteltiin hyppyjä ja hienosti Isla hoksasi mitä kuuluu tehdä! Pientä ihmettelyä oli kun piti kiertää hypyn takaa, mutta kyllä sekin alkoi sujumaan. Ensi kuussa on Islan lonkkakuvaukset, joten sen jälkeen aloitetaan varmaan paremmin harjoittelu, jos vaan lonkat ja kaikki muukin näyttää hyvältä ja saadaan talveksi rks:lle harjoittelupaikka... Ruokailun jälkeen käytiin tutustumassa hakuun, eli henkilöetsintään metsässä. Ensin Saija ja Sanna esittelivät lajia ja sitten päästiin tallaamaan rataa, eli aluetta, josta koirat etsivät piiloon menneitä ihmisiä eli maalimiehiä. Tallauksen jälkeen saatiin nähdä Fayza sekä Koda työssä. Näytti hienolta, kun koirat lähtivät innoissaan hakemaan "ukkoja" metsästä ja hyvinhän ne sieltä löytyivätkin. Myös metsässä päästiin "nauttimaan" syksyisestä vesisateesta... Seuraavaksi oli uudestaan agiharkat samoilla ryhmillä, mutta tällä kertaa Sami veti kaikki ryhmät. Näissä harkoissa Uffe vaikutti vähän väsyneemmältä kuin aamulla, eikä rata sujunut ihan niin hyvin. Hyvin onnistuneen pätkän jälkeen lopetettiinkin, jottei tulisi liikaa toistoa... Islan ryhmälle Sami veti harkat, jossa harjoiteltiin yksittäisiä esteitä pienillä toistoilla ja pidettiin välissä taukoa, kun muut suoritti estettä. Näin siksi, ettei aloitteleva koira väsyisi ja kyllästyisi liikaan toistoon. Ensimmäisenä esteenä otettiin rengasta, joka alkoikin lopulta sujumaan ihan kivasti. Alkuun Isla yritti kovasti kiertää estettä. Putkea me ollaan joskus otettu muutaman kerran ja sen harjoittelu sujuikin hienosti. mentiin myös hyppyjä sekä pituutta. Niidenkään kanssa ei suurempia ongelmia ollut, kun niitä mentiin yksittäisinä esteinä. Useamman esteen suorittaminen peräkkäin ei ihan vielä sujunut, kun Isla seurasi ennemmin minua kuin hyppäsi esteen yli... Illalla olivatkin koirat hyvin väsyneitä ja kaikissa huoneissa oli selvästi hiljaisempaa kuin perjantai-iltana.

Sunnuntaina lenkityksen ja aamupalan jälkeen lähdettiin taas hakumetsään. Päästiin näkemään myös rullakoiran toimintaa. Koiran voi opettaa ilmaisemaan maalimiehet joko haukkumalla tai rullalla. Haukkumalla koira ilmoittaa ohjaajalle maalimiehen löytyneen, jolloin ohjaaja lähtee koiran luokse. Rullakoira taas, maalimiehen löytäessään, ottaa kaulassaan roikkuvan rullan suuhunsa ja hakee ohjaajan maalimiehen luo. Olin ekana maalimiehenä rullakoirana toimivalle belggari-Nokille. Istuin siis hakuradalla puskassa "piilossa" odottamassa Nokea. Noki löysi mut hienosti ja ääntäkään päästämättä tuli viereen, otti rullan suuhunsa ja lähti hakemaan ohjaajaansa. Kyllä koirat on viisaita! :) Päästiin myös kokeilemaan haun alkeita omilla koirilla. Uffelle ei tarvinnut muuta kuin näyttää vähän namia ja se lähti hienosti hakemaan lähistölle puskan taakse mennyttä ihmistä (tai siis namia se sieltä haki...). Yksi haku tuotti ongelmia, kun Uffe keskittyi ihan johonkin muuhun, eikä se hoksannut, mistä sitä namia löytyisi... Isla lähti aluksi innoissaan hakemaan namia, mutta epäröi kuitenki vieraan ihmisen luokse, joka siis oli puskassa kyykyssä. Isla kuitenkin rohkaistui hienosti, kun maalimies tuli vähän avarammalle paikalle istumaan maahan. Taisi maalimies saada Islalta myös kasvopesun lopuksi.. :) Leiripaikalla oli vielä ruokailua ja koirien juoksukisaa. Lopuksi oli vielä halukkaille pienet agiharkat Anne H:n vetämänä. Isla oli niin väsynyt, että jätin sen autoon nukkumaan. Uffen kanssa käytiin nopeasti radalla ja ihan hienosti Uffe meni. Otettiin myös A-este, kun ei ollut satanut ja sen käyttö oli turvallista. Aluksi oli Uffelle vähän muistutettavaa, ettei sieltä hypitä alas liian aikaisin... Sitten lähdettiinkin jo kotiin. Ja kotona olikin aika rauhallista... :)

Tässä muutama kuva agiharkoista ja yksi kuva Mikosta ja Islasta: kaikki kuvat: Suvi Tyynismaa





Elokuun lopulla käytiin Uudessakaupungissa moikkaamassa Topia. Isla oli ihan innoissaan Topin nähdessään ja päästinkin Islan heti vapaana pihalle leikkimään. Viimeksihän Islaa täytyi hetki pitää hihnassa. Uffe taas oli aluksi sitä mieltä, että Topista on jo tullut iso mies ja sille pitikin aluksi kertoa kuka on pomo... Aikaisemmin Uffe on hyväksynyt Topin heti, mutta nyt Topi on noin 8 kk, joten Uffe ei pitänyt Topia enää pentuna. Mutta Uffenkin pystyi kyllä päästämään irti hihnasta ja kiltisti kaikki kolme juoksivat ympäri pihaa. Kuvia löytyy täältä.

24.8.2010 Tämän vuoden ulkomaan näyttelyreissu tehty. :) 12.8. torstaina lähdettiin Turusta iltalaivalla Tukholmaan. Tällä kertaa ajoin itse autoa koko matkan, mutta ei se Ruotsissa ja Norjassa ajaminen sen erikoisempaa ole kuin Suomessakaan, joten matka meni hyvin. Navigaattorin avulla löydettiin helposti kaikkiin paikkoihin. Laivaan ajaminenkaan ei ollut vaikeaa.. :) Islalle tämä oli eka matka laivalla ja tyttö vähän pelkäsikin autokannen kolinoita, mun piti nostaa se häkistä ulos. Mutta reippaasti kuitenkin kulki hyttiin. Uffelle laivamatkustaminen on jo tuttua. Aamulla ajettiin ulos Tukholmasta ja ulkoilutettiin koirat ja syötiin. Osloon päästiin sopivasti viiden kuuden aikoihin jonottamaan ruuhkaan... Lauantaiaamuna lähdettiin muka hyvissä ajoin näyttelypaikalle ja jouduttiin jonottamaan puoli tuntia ennen alueelle pääsyä. Autolle parkkipaikka piti etsiä melkein itse, neuvottiin vain suunta, tyhjä paikka löytyi melko läheltä meidän kehää ja ehdittiin hyvin kehän reunalle ennen kehän alkua. Kooikerit olivat toisena rotuna kehässä. Meidän lisäksi paikalle oli tullut Suomesta Yrjönsalot Ninon kanssa. Uffe ja Nino kisasivat molemmat valioluokassa saaden ykköspalkinnon (punainen nauha, eli molemmat jatkossa. Voi verrata Suomen EH:n..). Nino voitti luokan ja Uffe toisena, molemmille CK:t (eli ERI:t...). Nino oli myös paras uros ja Uffe toiseksi paras. Ninolle siis SERT ja CACIB ja norjan sekä pohjoismaiden muotovalio ja Uffelle v-CACIB, mutta koska Nino on jo kansainvälinen valio, niin Uffe tulee saamaan CACIB:n. Tämä oli siis Uffen toinen CACIB ulkomailta ja se viimeinen joka tarvittiin valioitumiseen!! :D Uffesta tuli siis C.I.B, vahvistusta vaan pitää odotella pitkään... Sitten tuli Islan vuoro mennä kehään. Isla ei oikein kulkenut kunnolla, nenä kiinni maassa ja pomppi... Seisominen onnistui hienosti, tuloksena ykköspalkinto ja kunniapalkinto. Isla ei siis päässyt enää paras narttukisaan. Näyttelyalue oli tosi ahdas, märkä ja mutainen. Näyttelyteltat oli sijoiteltu ihan kiinni kehiin ja toisiinsa ja autojakin oli parkkeerattu vähän joka väliin... Ja järjestelytkin olivat muutenkin tosi huonot. Näyttelypaikalta ei meinannut päästä autolla edes ulos, kun ei tiennyt mihin suuntaan oisi pitänyt ajaa. Missään ei ollut mitään kylttiä ja ihmisten neuvot oli vähän epäselvät... Ulos kuitenkin päästiin ja löydettiin takaisin hotellillekin. Sunnuntaina kooikerien vuoro olikin jo heti ensimmäisenä ja lähdettiin vielä aikaisemmin hotellilta. Päästiinkin ajamaan näyttelyalueelle ilman jonottamista. Sunnuntaina oli kehässä vähän useampikin suomalaiskooikeri. Nino oli taas paras uros ja sai norjan voittaja-2010 tittelin! Uffe kolmanneksi paras uros, eli serti jäi saamatta. Isla sai tällä kertaa ERI:n ja luokkansa ainoana voitti sen ja oli toiseksi paras narttu. Suomalainen Jolinda oli paras narttu ja tuli valioksi! Jäi vaan vähän epäselväksi jaettiinko juniorivoittajatitteleitä lainkaan??


Isla ja Uffe norjan palkintoineen_____________Uffesta C.I.B!! :)

Norjan näytelyalueen ahtautta ja kuraa....

Hotellin takana oli uimaranta, jossa käytiin molempina päivinä kävelemässä.

Maanantaina aamulla lähdettiin Oslosta ajamaan Ruotsiin. Norjassa, varsinkin Oslon lähistöllä saatiin ajaa monesta tunnelista, pisimmät olivat 4 kilometriä pitkiä! En tykännyt yhtään ajaa niissä.. :) Liikenneympyröitä oli myös niin Norjassa kuin Ruotsissakin tosi paljon! Ruotsissa oltiin yötä kolmessa eri majatalossa, kussakin kaksi yötä. Ensimmäinen oli kunnoltaan ja siisteydeltään ehkä huonoin, mutta kyllä sielä pari yötä nukkui...

Keskiviikkona käytiin Islan kasvattajan Birgitan luona. Käynti aiheutti pienen pentukuumeen!! ;) Uffen siskopuolen Timjan 9-viikkoinen Darko-pentu oisi voinut helposti lähteä mukaan, jos vaan pennun oisin voinut nyt ottaa! Darko oli tosi suloinen ja reipas poika! Birgitalla oli myös Uffen toisen siskopuolen Thelman 4-viikkoinen uros-pentu, suloinen sekin! Pääsin taas tapaamaan myös Birgitan muitakin koiria. Oli kiva taas nähdä Islan Unika-emo. Kyllä tunnnistaa Islasta äitinsä hyvin! Isla on perinyt vahvasti emonsa pään ja käyttäytymisessäkin on paljon samaa.


Darko______________________Darko ja Thelman pikku poika

Unika___________________Unika ja Isla

Torstaina käytiin ostoksilla Ullaredissa. Paljon tuli ostettua kaikkea kivaa ja paljon olisi vielä voinut ostaa... :) Perjantaina käyttiin vielä Skeppshultissa valurauta-ostoksilla ennen viimeiseen yöpymispaikkaan menoa. Pihalla huomasin varjossa suomalaisen auton ja kun parkkeerasin viereen tunnistinkin auton Annen autoksi! Sisällä molemmat Annet olivatkin jo maksamassa ostoksiaan. :)

Lauantaiaamuna lähdettiin Degebergaan Ruotsin kooikerhondjeyhdistyksen erikoisnäyttelyyn. Tuomarina oli Jos Dekker, joka piti pienistä koirista. Islan Peter-veli oli junnuluokan kolmas ja sai CK:n (ERI:n). Uffe ja Veiko valioluokassa, molemmille ykköspalkinto. Uffe sijoittui luokkansa neljänneksi CK:lla. Veikolle ei valitettavasti sijoitusta. Paras uros kehässä Peter hienosti neljäs! Junnunartuissa Keiran pentu Julia voittiluokkansa! Islalle ykköspalkinto, mutta ei sijoitusta. Uffen Keira-sisko valioluokassa sai myös ykköspalkinnon, muttei sijoitusta. Sally veteraaneissa kolmas, muttei CK:ta... Jälkeläisluokassa Uffe ja Keira olivat mukana Limbon jälkeläisluokassa ja meille neljäs sija. Cirtap's kennelille kasvattajaluokassa ykkös sija KP:lla!! Nähtiin myös Islan ja Peterin Ruotsissa asuva sisko Indie. Indie oli selväti Islasta isompi ja taisi olla jopa Peteristä vähän isompi, mutta kaunis tyttö!


Indie, Peter ja Isla___________________Uffe, kuva:Anne H.

Isla, kuva:Anne H.___________Limbon jälkeläisluokka, Kuva: Anne H.

Näyttely tuntui kestävän ikuisuuden, kun tuomari arvosteli tosi pitkään ja mietti sijoituksia tarkkaan. Näyttely taisi loppua vasta kuuden aikoihin?? Sunnuntaina pakattiin autoon vielä kerran kaikki tavarat ja lähdettiin ajamaan kohti Tukholmaa. Satamassa oltiin ihan hyvissä ajoin pienestä ruuhkasta huolimatta. Laivamatka meni taas hyvin. Isla piti taas nostaa häkistä pois, mutta selvästi ei enää jännittänyt niin kuin menomatkalla. Matka teki Islalle hyvää, kun joutui tottumaan moneen uuteen asiaan. Ja hienosti tyttö jaksoi myös odottaan laivasta ulos pääsyä, eikä pissannut sisälle! Se on kuitenkin pitkä odotusaika vielä heräämisen jälkeen ennen kuin koirat pääsevät ulos ja Isla on ollut kunnolla sisäsiisti vasta pari kuukautta. Ihan tyytyväinen olen matkaan, vaikka ne Norjan sertit jäikin saamatta. Mutta matkan tärkein tavoite, eli Uffe viimeinen CACIB kuitenkin saadaan! :D Vielä joku vuosi varmaan pitää käydä sitä sertiä yrittämässä joko Norjassa tai sitten Tanskassa... ;)

Tänään oli tarkoitus mennä Islan kanssa näyttelyharkkoihin, mutta se taitaa sateen takia jäädä välistä. Ei varmaan kovin moni lähde sinne sateella ja meille tärkein olisi kuitenkin mahdollisimman monen koiran kanssa kehässä olemisen harjoittelu... Islan kanssa menee kaikki hyvin, niin kauan, kun yhtään koiraa ei kehää ympäri juostessa mene edellä... Ehkä parin viikon päästä yritämme uudestaan.

8.8.2010 Pari viikkoa sitten oli agilitykisat Raumalla. Kahden päivän aikana viisi starttia. Saldona kolme hyllyä, yksi vitonen sijoituksella 4. ja yksi 15 ja 2. sija! :) Eli eipä muutosta aiempaan, edelleen tulee virheitä... Mutta ihan tyytyväinen olin kuitenkin. Uffe kulki tosi hyvin ja yksi noista hyllyradoista oli tosi hieno! :D

Nyt mulla on ollut kesälomaa ja on vähän tullut otettua kuvia. Tässä muutama:

Nyt alkaakin valmistautuminen ulkomaan näyttelyreissulle! :D Toivotaan, ettei tälläkään kertaa tule "tyhjä" reissu! ;)

15.7.2010 Isla täytti eilen 1 vuotta! Paino on viimeiset kolme kuukautta pysynyt 10 kg:ssa ja korkeus on kotona mitattuna n. 38 cm. Ihan hyvän kokoinen tytöstä tuli, vaikka vähän pelkäsin, että Isla jää pieneksi pentueen pienin kun oli... Pennusta on jo kasvanut iso tyttö. Isla onkin jo alkanut enemmän vaikuttaa aikuiselta koiralta. Käytös on reippaampaa ja toiset koirat eivät ole niin pelottavia enää, ei tarvitse enää haukkua ja rähistä juuri lainkaan. Islan sisäsiisteys on ollut koko ajan vähän vaihtelevaa... Jo pikku pentuna näytti tosi hyvältä ja oli jopa päiviä, kun ei tarvinnut siivota lainkaan, mutta sitten mentiin taas huononpaan suuntaan, varsinkin ruoan vaihdon yhteydessä... Ihan viime aikoihin asti on vielä työpäivän jälkeen tarvinnut siivota Islan pissat lattialta, muuten Isla on jaksanut odotella ulos asti. Nyt Isla on jo pari viikkoa jaksanut odottaa joka työpäivän ajan ulos pääsyä!! Vihdoin alkaa aikuistuminen tässäkin asiassa, on sitä odotettu! Uffen kanssa oli joskus paljon helpompaa... Mutta muuten Isla on kyllä ihan lapsi vielä... :) Ja niin kuuluukin olla, kun ei ikää vielä ole enempää.

Isla 1 vuotta!

Tässä vielä muutama vanhempi kuva Islasta:


Ensitapaaminen, Isla 5-viikkoa_________________Isla 8 viikkoa, vihdoin kotona


Isla 11 viikkoa______________________Isla 8 kuukautta

12.7.2010 Tänään oltiin Uffen kanssa epävirallisissa agikisoissa. Osallistuttiin sekä ykkös- että avoimeen luokaan. Molemmilta radoilta hyllyt... Uffe juoksi minkä jaksoi ja hyppi kontaktit yli. Hyllyt tulivat molemmat väärästä radasta. Ekalla radalla juoksi aa:lle hypyn sijaan ja toisella väärään putken päähän...

Sähköpostilla olen saanut muutaman kuvan lauantain erkkarista. Kiitos niistä!! Tässä muutama:


Isla_______Kuvat: Anniina Korjus________Uffe


Isla, kuva:Anniina Korjus_________Uffe, Kuva: Katariina Peltoniemi


Kennel Cirtap's, ROP-kasvattaja___Kuvat:Katariina Peltoniemi___Uffe ja Isla, ROP-pari

11.7.2010 Eilen aamulla aikaisin lähdettiin kohti Riihimäkeä, Suomen ensimmäistä kooikerhondje-erikoisnäyttelyä. Turusta otettiin mukaan Kaisa ja Primo. Näyttelypaikalla oltiin jo hyvissä ajoin ja oli aikaa levittää häkit ja tavarat sekä ulkoiluttaa vielä vähän koiria. Näyttelyssä oli kaksi kehää yhtä aikaa. Urokset ja Nartut erikseen. Ensin oli siis Islan vuoro mennä kehään. Juniorinarttuja oli 12 kappaletta! Kehät olivat nurmikentällä, joten Islan nenä oli kiinni maassa koko ajan... No seisominen onnistui sentään jotenkin ja Isla sai ERI:n ja sijoittui luokan neljänneksi. Samaan aikaan urosten junnukehässä Peter ja Primo saivat molemmat myös ERI:n, mutta heille ei tullut sijoitusta. Sitten olikin pitkä väli ennen Uffen vuoroa. Ehti vähä seuraamaan muita luokkia ja syömään siinä välillä. Valioluokan uroksia oli 18!! Uffe sai ERI:n ja oli hienosti luokkansa neljäs! Paras narttukehässä tuomari tykkäsikin Islan liikkumisesta enemmän kuin Islan edelle sijoittuneitten junnunarttujen ja Isla sai vara-sertin. Enpä tiennyt, että noinkin voi tehdä... Paras narttu oli Täpi virosta. Keira sijoittui hienosti kolmanneksi! Sally oli veteraaniluokan toinen! Uroksista voiton vei Koda!! Onnea paljon menestyneille! Uroksille jaettiin myös lisäserti, mutta narttuja ei paikalla kuitenkaan ollut tarpeeksi, joten lisäserti jäi jakamatta... Uffen ja Islan kanssa osallistuttiin myös paras pari kilpailuun. Eipä tullut kahden koiran esittämistä harjoiteltua etukäteen juuri lainkaan, eikä ollut helppoa... Uffe haukkui namia ja Isla haisteli maata, liikkeessä Uffe ravasi nätistä ja Islaa piti hinata perässä... Seisomiset sentään onnistui välillä ihan hyvin. :) Mutta eipä se haitannut, sillä Uffe ja Isla voitti! :D


Molemmat koirat osallistuivat vielä kasvattajaluokkiinkin. Cirtap's-ryhmä voitti kasvattajaluokan ja Bullbenz-ryhmä oli kolmas! Cirtap's koiria olivat Isla, Peter, Fico ja Moritz ja Bullbenz koiria Uffe, Veiko, Keira ja Primo.
Näyttelypäivä oli erittäin lämmin ja pitkä! Mutta oli kiva nähdä paljon kooikereita, niin vanhoja kuin tuttujakin.

30.6.2010 Meneepäs aika nopeasti, nyt jo kesäkuun viimeinen päivä... Kesäkuussa ei ole mitään erikoisempaa tapahtunut, ei ole ollut näyttelyitä eikä agikisoja. Uffen kanssa on agilitya treenattu viikottain ja ihan kivasti jo alkaa treneissä toimimaan mun ohjaus ja Uffe kuuntelee tosi hienosti! Vielä kun saataisiin sama meno kisoihin.... Kesäkuun alussa käytiin Uudessakaupungissa moikkaamassa 6 kuukauden ikäistä Topia. Koirat tulivat edelleen hyvin toimeen ja jaksoivat juosta ympäri pihaa todella kauan. Onneksi oli hieno ilma...

Pihalla juoksemisen ja leikkimisen jälkeen käveltiin lyhyt matka meren rannalle. Heiteltiin koirille keppejä mereen haettavaksi. Isla ei uskaltautunut lainkaan uimaan, vähän vain kahlailemaan, mutta viihtyi kuitenkin paremmin kuivalla maalla. Myöskään Topi ei kunnolla käynyt uimassa, mutta kahlaili mielellään vedessä. Uffekaan ei aluksi uskaltautunut uimaan, mutta keppien nouto vedestä oli kuitenkin sen verran mieluisaa, että Uffe innostui oikein kunnolla uimaan. Uffe olisi varmasti uinut paljon kauemminkin... :)


Uffe ui!!_____________________Uffe ja Topi

Lisää kuvia löytyy täältä.
Tässä alku kesästä meillä oli myös arkitoko-kurssi. Kuudesta kurssikerrasta pääsin paikalle Uffen kanssa kaksi ja Islan kanssa kaksi kertaa... Islan kanssa oli tarkoitus käydä koko kurssi, mutta juoksut ja aikatauluongelmat sekoitti suunnitelmat. Mutta kaksi kertaakin tuntui hyödylliseltä ja toki kotona harjoittelu myös. Isla osaa ottaa halutessaan tosi hyvän kontaktin (pitää olla lihapullaa tai nakkia taskussa...) ja seuraa tosi hienosti. Myös luoksetulo toimi hienosti, vaikka en usko sen toimivan, jos Islalla on jotain "tärkeää" tekemistä... Hyvin tuntui myös tottuvan lähellä oleviin vieraisiin koiriin, ei ollut kiinnostunut niistä kovin pitkään. Ellei päässyt sitten liian lähelle ilman kontaktia minuun... Jos syksyllä järjestetään jatkoa kurssille, niin olisi tarkoitus mennä Islan kanssa mukaan.

Reilun viikon päästä on suomen ensimäinen kooikeri-erkkari Riihimäellä. Aikatauluista en vielä tiedä, mutta paljon pitäisi olla kooikereita paikalla! Toivotaan hienoa ilmaa näyttelypäivällä!

22.5.2010 Tännään oltiin Islan kanssa Helsinki KV:sä, paikalla oli 8 kooikeria. Uffenkin olin ilmoittanut, mutten ottanut juoksuisen Islan kanssa samaan autoon noin pitkäksi matkaksi... Isla sai ERI:n ja oli junnunartuissa ainut, joten luokkavoitto. Paras narttu kehässä kolmen koiran joukosta valikoitui viimeiseksi, mutta olen tyytyväinen, että ERI tuli. Ikää kuitenkaan ei ole kovin paljon! :D Tässä näyttelyssä valittiin myös ROP-juniori. Isla oli ainut juniori paikalla, joten Isla sai ROP-juniori ruusukkeen... Isla käyttäytyi juoksuistaan huolimatta tosi hienosti sekä kehässä kuin sen ulkopuolellakin.

18.5.2010 Viime viikon keskiviikkona lähdettiin iltapäivällä ajamaan kohti Kuopiota. Islalla oli "sopivasti" aamulla alkanut ensimäiset juoksut. Ekat juoksut alkoi siis aika tarkkaan 10 kuukauden iässä. Onneksi Uffe ei vielä juoksuista välittänyt ja reissu meni sen osalta hyvin. Torstaina oli Kangasniemellä kansallinen näyttely. Tuomarimuutoksen jälkeen tuomarina oli Markku Santamäki. Uffe käyttäytyi Laitilan näyttelyä paremmin kehässä eikä koko ajan haukkunut. Uffe sai ERI:n ja oli uroksista neljäs. Isla käyttäytyi erittäin hienosti kehässä, vaikka vähän väistikin tuomarin takaapäin tulevaa kosketusta... Islalle tuli EH. Lauantaina oli Kuopiossa hukka-putken järjestämät agikisat, joissa oli kolme starttia. Kaikki radat olivat lähes pelkkää suoraa, joten vauhtia riitti!! Ekalla radalla tuntui, ettei Uffe ole noin lujaa ennen mennytkään, vaikka aina on nopea ollut. Lentokeinukin tuli siltä radalta otettua, niin kuin moni muukin koira otti... Tuloksena 20 virhepistettä ja neljäs sija. Toinen rata meni vähän paremmin, sieltä 10 pistettä ja neljäs sija. Viimeisellä radalla tuli vain yksi kontaktivirhe puomilta ja kolmas sija... Lauantai-illaksi ajettii Seinäjoelle, jossa oli siis sunnuntaina spanieliliiton erikoisnäyttely. Tuomarina sunnuntain näyttelyssä oli Marjo Jaakkola. Uffelle tuli EH hyvällä arvotelulla. Uffen käytös oli vielä torstaitakin parempaa, vain vähän haukkumista... :) Islalle tuli ERI ja luokkavoitto! Lopulta Isla oli kolmas nartuista ja sai sertin! :D Uffen Sally-emo oli ROP ja ROP-vet ja Islan Peter-veli oli VSP sertin kera! Uffen siskonpoika Primo oli hienosti ROP-pentu. Kaikille tuli vielä sijoitukset BIS-kehissä! Onnea paljon! :)

2.5.2010 Tänään oltii Raumalla RKS:n kesäkauden avajaisissa. Uffen kanssa osallistuttiin epävirallisiin agikisoihin ja Isla oli mukana muuten vain. Epiksissä ensin oli avoin-luokka, josta meille tuli hylätty, Uffe meni kahdesti väärälle esteelle ja otti ainakin puomin kontaktilta virheen... Myös 1-luokan radalta tuli virhe puomin kontaktilta. Huomaa, ettei puomia olla päästy harjoittelemaan koko talvena... Virheestä huolimatta voitettiin medi 1-luokka! :D Isla on nyt ilmoitettu arkitokoryhmään. Kurssilla on kuusi harjoituskertaa kuukauden sisällä. Jospa saisi kurssista itselle innostuksen opettaa Islalle tehokkaamin perustottelevaisuutta. Helpompi aloittaa agilityn koulutus jos koira malttaisi odotella rauhassa paikallaan... :D

18.4.2010 Isla täytti keskiviikkona 9 kuukautta! Eilen olikin heti ekat viralliset näyttelyt Islalle! Oltiin Laitilan ryhmänäyttelyssä, jossa oli Uffen ja Islan lisäksi Inkan pentu Primo. Primo oli pentuluokassa ja sai kunniapalkinnon ja oli siis ROP-pentu! Onnea Kaisalle! Uffe sai tiukalta tuomarilta EH:n koon takia ja huomauttettiin myös mustista karvoista kyljissä... Eipä Uffe kyllä kehässä edes käyttäytynyt kunnolla. Uffe haukkui ja hyppeli hirveästi... Viime näyttelyistä on jo neljä kuukautta aikaa ja sen kyllä huomasi... :D Isla taas käyttäytyi kehässä todella hienosti! Tuomari tykkäsikin Islasta ja antoi ERI:n. Isla sai siis ekan sertinsä ja oli ROP! :D Kuukauden päästä on seuraavat näyttelyt joita odotetaankin jo kovasti! :D

28.3.2010 Tänään oli Islan toiset pentunäyttelyt Helsingissä. Paikalla oli tällä kertaa vain 3 pentua. Isla sai kunniapalkinnon ja ainoana narttuna oli siis paras narttupentu sekä VSP-pentu!! :) Peter voitti Islan lopussa ja oli siis ROP-pentu! Onnea Anne ja Peter! :)

23.3.2010 Sunnuntaina oltiin Liedossa Uffen kanssa agilitykisoissa. Molemmilta radoilta 15 virhepistettä ja neljäs sija. Eka rata meni ihan loppusuoralle asti hienosti, puomin kontaktin yli hyppääminen sitten aiheutti pari kieltoa seuraavalta hypyltä... Toisella radalla Uffe jostain syystä tiputti ekan riman, yleensä ei tiputele rimoja... Tuli myös kielto renkaalta. Se johtui ehkä mun valssauksesta A:n jälkeen ennen rengasta, kun piti vaihtaa puolta... viimeinen virhe oli muistaakseni taas puomin kontakti, sitä pitää siis harjoitella nyt vähän tarkemmin (taas). Seuraavat kisat on vasta toukokuussa, huhtikuussa on pari näyttelyä molemmille koirille. Ja nyt tulevana sunnuntaina lähdetään Islan kanssa Helsinkiin pentunäyttelyyn. :)

Tässä vielä muutama uusi kuva, kokeilin myös kameran mustavalkokuvausta, ihan kivasti onnistui...:

14.3.2010 Perjantaina käytiin Turussa eläinlääkärissä. Uffen silmäpeilaus olisi mennyt pian vanhaksi, niin silmät peilattiin nyt uudestaan. Uffen silmät ovat edelleen terveet! Samalla reissulla Islalta otettiin verikoe rabieksen vasta-ainetestiä varten. Nyt odotellaan tuloksia, josko päästäisiin kesällä ulkomaille Islankin kanssa. Samalla lääkäri tarkisti epävirallisesti Islan takajalat. Polvet olivat tiiviit ja lonkistakaan mitään selvää vikaa ei löytynyt. Islalla on nyt jonkin aikaa kävelessä välillä kuulunut ääni lonkista. Mutta eläinlääkäri ei lonkista nyt löytänyt löysyyttä eikä saanut niitä lonksumaan jalkoja vääntelemällä, joten toivotaan ettei olisi lonkkavikaa. Lonkat tullaan kuvamaan syksyllä viimeistään, niin silloin tiedätään tarkemmin.

Islalla tuli tänään täyteen 8 kuukautta. Islalla on nyt painoa 10 kg ja korkeutta 37,5 cm. Kuukauteen ei siis ole juurikaan kasvua enää ollut... Uffe painaa nyt 13,8 kg, joten vähän on painoa lähtenyt... :)

Tässä eilen otettuja kuvia:

28.2.2010 Aamulla oli Agilitykisat Liedossa. Meillä oli kaksi agirataa. Tuomarina molemmilla radoilla oli Anders Virtanen. Ekalla radalla meille tuli kontaktivirhe puomilla ja kielto joltain esteeltä, ehkä hypyltä? Itse en tuota kieltoa huomannut, joten en tiedä mistä se tuli... Rata suoritettiin ajassa 36,43, ihanne aika oli 52, joten aikavirhettä -15,57. Kahdesta virheestä huolimatta sijoituttiin toiseksi. Toisella radalla minä en osannut ohjata tai Uffe ei kuunnellut yhtään. Joten kolmen kiellon takia hylly. Kisojen jälkeen Uffe, Isla ja Muru pääsivät taas ulos juoksemaan. Lunta tosin oli hieman liikaa juoksemiseen...


Islan kanssa käytiin vielä iltapäivällä näyttelyharkoissa Uudessakaupungissa. Mukana olivat myös Peter ja Primo. Harkat meni ihan kivasti. Seisominen ja pöydällä olo sekä tutkiminen onnistuu jo hyvin. Kävelyä pitää vielä harjoitella, nenä pitää saada pois maasta ja Islan pitäis kävellä vähän suoremmin... :)

21.2.2010 Taas on ollut niin kylmät ilmat, että lenkit on pitänyt jättää väliin ja ollaan käyty ulkona vain nopeasti, mutta useamman kerran päivässä. Eilen käytiin tapaamassa viikko sitten Ruotsista suomeen saapunutta kooikeri Topia (Lovemix Coolest Topi). Ei sitä oikein enää muistanut, miten pieni luovutusikäinen pentu onkaan. :) Topi oli reipas ja avoin pentu eikä pelännyt Uffea eikä Islaa yhtään. Uffe hyväksyi Topin heti, mutta Islalla meni hetki ennen kuin alkoi sovussa leikkimään, aluksi piti vähän komennella... Isla ja Topi jaksoivat leikkiä tosi pitkään ennen kuin Topi väsähti. Kotona Isla olikin selvästi väsynyt ja nukkui paljon.


Topi________________________Topi ja Uffe

Topi ja Isla__________________Isla ja Topi

Uffe, Topi ja Isla____________________ Topi

14.2.2010 Isla on nyt 7 kuukauden ikäinen ja painoa on 10 kg ja korkeutta 37,5 cm. Ihan hyvän kokoinen siis... Uffen punnitsin samalla ja painoa oli 14 kg, vähän voisi ottaa siitä pois, vaikkei Uffen lihavalta nyt vaikutakkaan... :)
Eilen koirat pääsivät juoksemaan Murun kanssa pihalla. Tässä muutama kuva:



Videon laitan nettiin, kunhan saan vähän muokattua...

Isla ja Uuno ovat jo alkaneet vähän leikkimään keskenään! Uffe ei ole koskaan oikeasti leikkinyt Uunon kanssa. Lähinnä ovat vain juosseet ympäri kämppää... Video Islasta ja Uunosta:

Ilmoitin Uffen parin viikon päästä pidettäviin agilitykisoihin Lietoon.

31.1.2010 Tänään oli näyttelyharjoitukset Uudessakaupungissa. Tällä kertaa saatiin hyvä kooikeriedustus paikalle. Kaisa tuli Primon kanssa Laitilaan, josta he tulivat meidän kyydillä. Ja Noora ja Anne tulivat Iisan ja Peterin kanssa Raumalta. Primo oli Islalle uusi tuttavuus ja Isla tietty aluksi vähän ärähti Primolle, mutta loppujen lopuksi hyväksyi Primon hyvin. Myös Iisasta oli jo tullut Islan kaveri viime tapaamisen jälkeen. :) Muutenkin harkat meni hyvin, ei tullut Islalta suurempia rähinöitä yhdellekään koiralle ja seuraili minua (tai namia) oikein hienosti. Vähän pitää vielä harjoitella hampaiden katsomista ja kävelyä kehässä. Harjoitusten jälkeen pennut pääsivät vähän leikkimään toistensa kanssa.


Iisa, Primo, Peter ja Isla_______________Kaikki neljä pentua

Iisa ja Isla_______________________Isla ja Peter
Lisää kuvia löytyy täältä.

21.1.2010 Tiistaina käytiin Raumalla Annen luona tapaamassa Peteriä. Uffekin pääsi tutustumaan Peteriin hihnassa. Ihan hyvin Uffe hyväksyi Peterin. Leikkimään ei innostunut, mutta eipä tarvitsekkaan. Isla ja Peter pääsivät ulkona vapaana leikkimään, mutta pian piti jo laittaa toinen hihnaan, kun korvat katosivat leikkiessä jonnekkin. Olivat sitten vuorotellen vapaana. Leikkijä jatkettiin sisällä. Mukaan tuli myös Iisa. Tyttöjen vähän piti aluksi ihmetelle toisiaan ja vähän muristakkin. Aluksi näytti, että kaikki on hyvin, mutta Isla päätti, ettei halua olla Iisan kaveri, joten Isla joutui hihnaan... Loppu aika meni hyvin, mutta tyttöjä ei päästetty yhdessä vapaana leikkimään.


17.1.2010 Tänään käytiin Riihimäellä kooikeriagilityssä. Isla oli mukana turistina. Meidän ryhmässä oli Uffen lisäksi Veiko, Noa, Fido ja Kajal. Myös aiemmasta ryhmästä nähtiin muutaman koiran ratoja. Kouluttajana meillä oli Sami Oksa. Harkat meni ihan hyvin ja saatiin taas muutamia hyviä vinkkejä, miten voidaan parantaa suorituksia. Kuvia löytyy täältä.

11.1.2010 Islan ensimmäiset näyttelyt olivat eilen Kaapelitehtaan pentunäyttelyssä. Matkaan lähdettiin jo kahdeksan aikaan aamulla ja perillä oltiin joskus yhdentoista aikaan. Parkkipaikan etsiminen tuotti vähän vaikeuksia, mutta saatiin auto kuitenkin ihan hyvään paikkaan. Islalla oli siis hyvin aikaa totutella näyttelyn hälinään ja väkijoukkoon. Hieman tyttö aristi ja parit rähinätkin piti pistää pystyyn, jos joku koira tuli liian lähelle. Loppujen lopuksi Isla käyttäytyi ihan kivasti. Omassa häkissään osasi rauhoittua hienosti ja muutaman koiran kanssa teki tuttavuutta, vaikkei lekkimään lähtenytkään. Arkuus varmasti häviää, kunhan alkaa tottumaan...Kooikeri-pentuja oli paikan päällä 10, kuusi urosta ja neljä narttua. Tuomarina oli Rune Fagerström. Pikkupentu-urosten paras oli Keiran pentu Leevi ja vanhempien urospentujen paras oli Rokka. Parhaaksi urospennuksi tuomari valitsi Leevin! Kaikki nartut olivat pikkupentuluokassa, jonka Isla voitti!! Lopulta Isla oli ROP-pentu ja Leevi oli VSP-pentu! Muutkin Keiran pennut pärjäsivät hyvin. Julia oli toinen nartuista ja Jake oli toinen pikkupentuluokassa! Isla sai hyvän arvostelun, joka löytyy täältä.


Ryhmäkehässäkin käytiin kääntymässä, mutta ei sijoitusta. Kotona oltiin vihdoin yhdeksältä illalla.

7.1.2010 Eilen oltiin Uffen kanssa Noormarkussa agilitykisoissa. Kylmää oli! Hallissa sisällä -10 astetta ja ulkona vielä enemmän... Kisattiin kolmella radalla, joista viimeinen oli hyppyrata. Ensimäiseltä radalta tuli kiellot putkelta ja kepeiltä. Uffe tuli putkesta ulos! Eipä ole tuota ennen tehnyt. Kieltoja on kyllä tullut putkelta, mutta ei ole sinne mentyään ennen pois tullut... Kahdelta viimeiseltä radalta myö kiellot putkilta! Tarkemmalla ohjauksella Uffe olisi varmasti mennyt putkiin, eli ohjaajan vika... :) Hyppärillä sijoituttiin kolmanneksi virheestä huolimatta! Saatiin siis ekat palkinnot agikisoista. :D Nyt voikin jo suunnitella seuraavia kisoja, ei se nolla kovin kaukana voi olla. Sunnuntaina Isla aloittaa näyttelynsä Helsingin pentunäyttelyllä! Paikalle on ilmoitettu suuri määrä kooikerin pentuja, jopa 11 kpl!! Toivotavasti tyttö osaa käyttäytyä.

1.1.2010 Taas on yksi vuosi takan päin. Vuosi 2009 olikin aika loistava! :D Uffen menestys näyttelyissä oli erinomaista, 14:sta näyttelystä vain yksi EH, muista ERI, kolme uutta titteliä ja lähes joka näyttelyssä luokka voitto! On se komea poika! Agilityä kisattiin muutaman kisan verran ja saatin monta hylättyä! ;) Jos tänä vuonna parannettaisiin näitä tuloksia... Seuraavat kisat ovatkin heti 6.1. Noormarkussa. Toivottavasti pakkanen hieman laskee siihen mennessä! Toisen koiran ostamista olin jo pitkään suunnitellut ja odottelin ja etsin sopivan pentueen syntymää ja vihdoin syyskuussa Isla muutti Ruotsista meille! Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen pikku neitiin. Vuoden päästä jo tiedätään enemmän mitä Islasta kasvaa. Näyttelyt Islan kanssa aloitellaan heti tammikuussa pentunäyttelyllä ja agility heti kun ikä riittää, viimeistään keväällä alkaa harjoittelu.

Uusi Vuosi vaihtui meillä rauhallisesti. Kumpikaan koirista ei paukuista juuri välittänyt. Kuuden jälkeen käytiin vielä ulkona, ja silloin Isla hieman ihmetteli ääniä. Sisällä ei reagoinut niihin mitenkään. Yöllä käytiin vielä suurempien paukkujen jälkeen nopeasti ulkona. Molemmat koirat olivat ihan rauhassa, mutteivät selvästikkään halunneet olla ulkona ja lähdettiinkin nopesti sisälle nukkumaan. :) Lunta on tullut tosi paljon tässä joulukuun loppupuolella ja molemmat koirat ovat lumesta innoissaan. Varsinkin Isla tykkää juosta hangessa. Tässä Jouluna otettu kuva:

Tein koirien sivuista englannin kielisen version. Toivottavasti ei tullut mitään suurempia virheitä sinne. :) No, tarkoitus olisi, että ulkomaalaisetkin saisivat edes jotain tietoa sieltä selville...

Vuosien 2008-2009 kuulumiset täältä.

Sivujen tekijä ja ylläpitäjä: jonna.heinonen@gmail.com
Ethän kopioi kuvia ilman lupaa!